sunnuntaina, toukokuuta 29, 2005

aamuja

Hih

Eikun oli ihan pakko vain tulla näin aamutuimaan kertomaan miten mie rakastan minun tyttöäni. Kuulutan siitä koko maailmalle, huudan isoihin puhelimiin ja hyppään kesken bändin keikan lavalle "moi kaikki, mä en tule ärrältä mutta mä tahon kertoa miten rakastan mun tyttöäni, moikka" ja sitten vaan hyppää ylöisen joukkoon. Tänäkään aamuna ehtiny mitään muuta miettimään kuin tyttöäni. Kun kävin vessassa tuli just sellanen olo "kumpa Riika olisi ollu yötä niin olisi voinu hypätä sen kainaloon ja kutitella ja halia ja pusia"

Hih, ehkä mie lopetan haaveilimisen ja kohta soitan sille saako niille mennä. Jos saa niin 30 minsaa ja saa halia ihan oikeasti fyysisesti :)

/me tykkää ja rakastaa Riikaa ihan paljon ja mielettömästi <3<3<3

hmm..

Olen onnellinen..
En ole onnellinen...

Mikähän mua oikein vaivaa, varmaan taas tästä ihmeen väsymyksestä. Juon fantaa ja ihmettelen mitä keksissä ja irkissä puhutaan. Vähän huonolla menestyksellä tosin molempia. On tottunut jo jokusen vuoden seurata irkkiä niin ei voi enään muistaa/hallita että selaimessakin voi tapahtua jotain sosiaalista nolifetystä. Vaikka sosiaalista minusta ei saa tekemälläkään. Itse alkanut huomata että alkanu leijailemaan kahden kansan välissä, Ihmisten jotka lifettää ja tietää ja ihmisten jotka lifettää niin että osaa. Minä olen siinä välissä silleen etten oikein edes lifetä, olen vain mukana. tai siino.. En edes osaa lifettää niin että osaan pitää kivaa. osaankohan edes lifettää?

Olin tänään Suomenlinnassa ja koin itseni melkein osaavaksi kun Riika ja Phoo puhuivat keskenään koreasta. Tai kun kummatkin sen osaavat mutta minä en, taas se tyhmin yksilö porukassa. Söin sitten pipareita ja kuuntelin heidän juttujaan ja ihme musaa mitä phoo:hilla oli mukana. Joskus vain tuntuu että "nyt ollaan väärässä porukassa" mutta sitten ei taas tahdo löytää sitä omaa porukkaa ja siitäkin masentuu. Onkohan mulle edes omaa paikkaa täällä vai tuntuuko musta vain oikeasti näin pahalle? Lisää vaikeita kysymyksiä mihin en osaa vastata. Kukahan osaisi..

Mutta jos hyviä puolia lähdetään taas hakemaan niin sain kuvattua, rakastan valokuvausta. Se on minun ainut innoituksen aihe nykyään. Taino, tietenkin Riika mutta se on itsestään selvää että Riikan kanssa on kivaa ja Riika innostaa minua jatkamaan aina uudelleen huomiseen. Kuten aikasemmissa kertonu kuinka hän on minun soihtuni pimeässä. Minä niin rakastan sitä tyttöä..
..niin valokuvauksesta. Joskus minua on sanottu paparatsiksi kun koko ajan ottamassa kuvia, mutta kuvat on hienoja ja mainioita, varsinkin jos ne saa onnistumaan. Tahtoisi oman pienen kehittäjäkoneen että voisi noita mustavalkokuvia kehitellä itse. Voisi ehkä silloin tuota Järkkäriä käyttää enempi eikä tuota äipän digikameraa. Vaikka sillä ulkona saa ihan mainioita ja kivoja kuvia mutta sisätiloissa se ei oikein ole hyvä.

Olen tässä Viimepäivinä kuolaillut itselleni cd-soitinta. ajattelin että jos saan valmistujaisrahaa jonkun verran ostan laitteen joka soittaa mp3-sia ja wma:ta ja kaikkea. Anttilasta saisi 100 eurolla sonin soittimen jossa kestäisi yksi akku 37 h, miettikää nyt. ihan sikana. ei mikään akku voi kestää noin kauan, paitsi joku supertuper-akku joka on tehty sähköstä. Se soitin myös soitti jotain ihme formaattia joka mahdollistaa 30 musiikki-albumin mahduttamisen cd-r levylle. Miettikää sitäkin. siis ei voi käsittää.. Onko tekniikka oikeasti menny näin paljon eteenpäin vai olenko minä vain vanhanaikainen? olen jäljessä aikaani..

hmm, huomasitteko te muuten lukiessanne että kysyn paljon kysymyksiä? nytkin on tullut jo pari
olenko minä vanhanaikainen ja jäljessä aikaani?
tuntuuko musta oikeasti näin pahalle?
osaanko lifettää?

On se maailma kyllä kysymyksiä täynnä.. pitäisikö minunkin soittaa jollekkin sedälle joka vastaa kysymyksiin "moi, vastaako setä kysymyksiin jos kysyn" ja sitten rupeaisi pommittamaan niillä? miksi parsa on sen väristä kuin se on? kuinka saan ruuvit ulos kallosta? miksi mun napa ei ole niin kuopassa kuin muilla? Filosofiset kysymykset on aina parhaita :)

Rakastan tyttöäni ja olen hänen vierellä onnellinen, rakastan myös kavereita. Ihmisiä joita näen harmittavan harvoin. pitää lähteä pyörällä joskus Keravalla käymään. lähtisköhän jo huomenna... en taida kyllä jaksaa. vietän rakkaani kanssa laatuaikaa sisällä ja luen pääsykokeisiin.

tosiaan, aihe pääsykokeet sain kutsun semmoisiin. jos nyt hyvin käy sitten pääsen kouluun opiskelemaan insinööriksi, siellä pitää sitten skarpata ihan tosissaan ja oikeasti. siis ihan aikuisten oikeasti, jos en pääse niin yritän uudelleen ja menen töihin. periaatteessa olisi parempi etten pääsisi sinne että voin olla töissä ja sitten muuttaa Rakkaani kanssa Lahteen, katsotaan miten elämä tästä edistyy. Ehkä minun ei-ihmis rakkaallani on jokin hieno suunnitelma meidän varelle :)

Hmm, miksi kirjoittaminen piristää? lisää kysymyksiä. Kun aloitin kirjoittamaan olin huonolla tuulella, nyt kun olen purkanut ajatukseni on kaikki taas hyvin ja maailma tuntuu hyvälle paikalle. Ehkä terapia, sonata ja in flames tekee ihmeitä.

Taas jäi paljon kirjoittamatta, olen hidas kirjoittamaan ja ajatukset hyppivät päässä "tuosta voisi kirjoittaa kuhan olen tämä kirjoittanut" mutta samalla kirjoittaessa tulee kolmas joka disabloi toisen ajatukset ja valtaa alaa jolloin neljäs ajatus suuttuu ja syntyy ydinsota ja kirjoitan siitä. ihan loogista ja kivaa. vaikka minä en ole sellainen

T: Jussi

torstaina, toukokuuta 26, 2005

väsymys

Mä olen vähän väsyny. Päivällä mulla on kaikki hyvin mutta illan tullen talo hiljenee, ihmiset hiljenee, musiikki hiljenee, mörkö sisällä herää ja alkaa kertoa tarinaa minun mokailuista ja saamattomuudesta. Hiljainen kuiskaus toistaa "mementto mori" muista kuolevaisuutesi. En ole jumala enkä tahtoisikaan, haluan olla jotain vähän hienompaa mitä olen, edes vain vähän. Itse en arvosta itseäni lainkaan, olen roska suuressa täydellisyydessä mutta ystäväni yrittävät kertoa minulle että en ole, vaan osa sitä täydellisyyttä omalla täydellisellä tavalla. Ehkä itsekkin uskon siihen jolloin mörkö sisällä herää ja kertoo lisää tarinoita siitä miten olen huono ja miten olen mokannut enkä osannut, en ole mitään enään, olen taas vain roska täydellisyydessä. Koska itse olen täydellinen? tai koska kelpaan itselleni?

Mä olen vain väsynyt, ehkä masennus ja alamäki tulee väsymyksen mukana, mietin pitäisikö mun nukkua, jos vain nukkuisin kauas pois kohti sitä hienoa maailmaa jossa olen täydellinen ja sovin palapeliin. Olenko väärä pala palapelissä? tämä ajatus tuli tässä kirjoittaessa, ehkä nyt on oikea aika miettiä tätä. Pitikö minusta tulla jotain muuta mitä minusta tuli? tipuinko liukuhihnalta väärään palapelipakettiin? Minusta piti tulle sellainen "normaali" joka käy ryyppäämässä muitten amisten joukkoon ja tuntea itseni kuuluvaksi, mutta tipuinkin viisaiden ja täydellisten palapelipakettiin jossa olen täysin erillainen pala kuin muut ja edustan eri kuvaa. Periaatteessa se on hyvä, periaatteessa ei. Usein tuntuu siltä etten vain osaa. Jos olisin osannut olisin tehnyt toisin ja olisin ehkä omastakin mielestä jopa onnellinen? Olenko onnellinen?

Minusta minä olen onnellinen, olen onnellinen monesta asiasta.. eniten onnellisin olen Riikasta, siitä tytöstä joka vain putkahti tähän minun pieneen elämääni ja on nyt se valonnäyttäjä jota olen kaivannut. Mutta eniten minua harmittaa kun valon näyttäjäni on itsekkin on vähän hatara, yritän olla hänelle mahdollisimman hyvä ja vahvistaa häntä niin paljon kuin osaan, jos ei ole muuta keinoa annan sen vähän mitä minussa on jäljellä hänelle.

Olen löytänyt uuden suunnan elämääni, ennen kuljin itään nyt etelään, kohti lämpimiä vesiä ja hulahulatyttöjä, vaikka hulahulatytöt eivät ole pääasia vaan se että saan matkustaa etelään minun rakkaani kanssa ja ihastella sitä kaikkea hänen kanssaan. Uusissa paikoissa on hienoja juttuja, olen alkanut keksittämään, eli chattamaan myarcticin chatissa roolipelit chatissa jota sen käyttäjät kutsuvat keksiksi. En tiedä olenko vielä keksi, en varmaan. siellä pitää olla ja puhua tarpeeksi pitkään että minut hyväksytään joukkoon siihen. Sekin tulee varmasti ajan kanssa.

Tapasin viikonloppuna näitä keksejä, sen jälkeen uskaltauduin osallistumaan chattiinkin, Veera sanoi niitä ihmisiä pelottaviksi vaikka minusta ne olivat oikein mukavia ja hienoja herrasmiehiä. Itse vain voisi yrittää olla sellainen edes joskus kavereille. Olen masennuksilla ja avautumisilla piinannut heitä niin paljon, mitenköhän ne jaksavat katsoa vielä minua? en tiedä, en tiedä paljoa muutakaan.

Huomasin hienon asian, jos pidän läppäriä sylissä niin jalat alkavat hikoilemaan
"hienoja asioita" olen lähes ylpeä.

Lopetampa tämän jaarittelun, minun pitää vain uskoa edelleen kahteen rakkauteeni, Riikaan ja siihen setään tuolla ylhäällä. Näiden kahden avulla pysyn kunnossa ja ehjänä. Ehkä joskus löydän sen palapelin mihin minun piti kuulua

Pitää alkaa kirjoittamaan useammin, vaikka olen huono kirjoittamaan näitä.

T: Jussi the winer

ps. kiitos ystäville ja rakkaille. terapia laulaa
"jos sinulla on ystäviä ne eivät häviä
etkait pelkää nähdä kuka on mitä?
jos sinulla on ystäviä ne kyllä välittää
sano suoraan jos teet tyhmyyksiä
se on vastuu lähimmäisestä"

<3

tiistaina, toukokuuta 17, 2005

hei

Hih, setä kirjoittaa taas omiaan :)

Mä pääsin töihin tässä, mutta bussissa oli taas jotain elämää suurempaa tai sitten muurahaista pienempää ajatusta mutta unohin tietenkin :/ minä olisin kyllä niin säälittävä tyttölapsi.

Yrittänyt viimepäivät pysyä hengissä, hyvin on operaatio hengissä pysynyt juttu onnistunut mutta elänkö onnellista elämää? se on taas ihan oma valinta. Itsetunto ja itsekunnioitus on ihan matalalla, itsessä ei ole mitään ihailtavaa. Ainua asia joka pitää minua kunnolla pystyssä on minun Riika, minun soihtuni tunnellisissa. Että mie rakastan sitä tyttöä :) <3

"Why my god have you abandoned me, in my sobriety, behind the old facade. I'm yours bewildered child so take me cross the river wide" <3<3

nyt ei masenna mutta vähän tuntuu että tahtoisi halia, huomenna onneksi näkee Riikan <3

`OvO´

lauantaina, toukokuuta 14, 2005

säpinää helsingin kaduilta

Hei lapset

Lupasin kirjoittaa vielä tänä päivänä, mutta pelvelu oli down, vähän niin kuin minä :/
Tai en minä oikeasti, luulen vain olevani, ajatukset tappavat hyvän mutta en saa muuta.
Viikko on kulunut kun kirjoitin viimeksi. pitää parantaa tahtia, tämä ei ole niin vaikeaa, on ollut vain kaikkea. Linuxsekoiluja ja matkustamista.

Heh, kuulostaa hassulta, Linuxsekoilut.. Toisillä on kännisekoiluja tai huumesekoiluja mulla on Linuxsekoiluja. miten se menikään sinfestissa "i read evil magazines, i watch evil channels, i visit in evil website, i'm such a geek" :) mie rakastan tuota strippiä.

Linuxsekoilut siis lähinnä ympyröityivät suureen ajatukseen Ubuntu mutta en tiedä johtuko se näytönohjaimesta vai distrosta mutta jotkut tekstit näkyivät vain hyvin pieninä, mie luulen että ihan omaa osaamattomuutta. Nooh, jokaisella on hintansa. menetin kaiken koneeltani, valokuvat, muusikin "elämä on" ja silleen..

Minulla ei ole ollu kovin helppoa, mulla on kaikki avaimet kaikkeen mutta en osaa löytää lukkoja, kuulin myös tässä sivussa vähän minun arvostuksesta. Aloin välittömästi murentua sisältä. Ensin hiljalleen kunnes en voinut enään hallita sitä, onneksi minulla on muutama tukipilari etten ihan maahan kaadu. Kiitos Riika ja voikukka <3

Minä olen miettiny monesti olevani pelkkää ilmaa ihmisille, pieni ilmakuoppa suuressa turbolenssin valtakunnassa jossa ei ole vielä keksitty suihkumoottoria. Aina kun keksin jotain mihin rakentaa itseäni se murenee tai se murretaan. en tiedä ovatko ajatukset sitten niin pahasti takertuneet juuriin kiinni.

Huomasin myös että on edullisempaa angstata irkissä ittestäni kuin puhua "normaaleita" asioita. Jos selitän innoissani jotain kivaa asiaa mikä on mulle tärkeä ja kiinnostava niin kukaan ei olkaansa hetkauta. Mutta jos kerron itsestäni tosiasioita ja angstaan niin joku voi sanoa "oosny hiljaa" <3

Onneksi huomenna pääsee tuulettumaan ja katsomaan Kingdom of heavenia ja Riika ehkä jopa jää yöksi.

Lupasin ystävälle että kirjoitan, nyt sen tein. Nyt kun kirjoitan ei ole mitään ajatuksia päässä, en vain pysty miettimään. Olisi paljon sanottavaa, paljon anteeksi pyydettävää, paljon kysyttävää ja paljon mihin ei ole vastausta. Pidän itseäni vain vitsinä.. Narrina jumalille.. silti uskon siihen tyyppiin tuolla.. olenko hullu vai vain tyhmä? Vai kiusaavatko muut jumalat minua ja tämä johon uskon auttaa minua minkä osaa, silloin minulla olisi kaikki rahkeet uskoa pelastajaani. harva muu uskoo häneen..
se on jotenkin..
nyhvää..

mietin asioita yleensä itseni kannalta mutta en ajattele muita.. The rain laulaa "antakaa anteeksi ystävät hyvät, antakaa anteeksi haavat syvät joita virheilläni tein" muuta en osaa sanoa.

Minä pysyn pystyssä, olen puu, muut puut ympärilläni on isompia ja tuuheampia, en saa heidän tieltään valoa. mies tulee, kaataa muut puut, saan valoa, olen yksin metsässä

perjantaina, toukokuuta 06, 2005

Maailma?

Hei lapset, setä kirjoittaa :)

siitä on aikaa kun viimeksi kirjoittanut, liikaakin, aivan liikaa. tullut mieleen ajatuksia mutta myös niitä unohtanut. niin paljon hyvää ja huonoa.

Viime yönä näin painajaisen, en tiedä oliko se kuva ajatuksista. tuntuu siltä että olisin yleinen hovinarri tuolla muilla kanavilla missä en ole. ihmiset välittää sinne tekstejä ja nauravat sitten kaikki yhdessä miten huono ihminen olen, tästä näin unta. Aamulla ei ollut hyvä olla onneksi päivä toi muuta ajateltavaa.

Vappuna oli kivaa. Olin Jeesushippigospeltapahtumassa missä pystyi kuuntelemaan hyvää musiikkia ja hyviä bändejä kuten hb:tä ja Oratoriota sekä bassoa ja helenee eli Bass'n heleniä. Siellä rakastuin uudestaan siihen minkä olin kadottanut hetkeksi. Myönnän että on ollut vaikeita ja hyviä aikoja. Tein radikaalin vedon ja parttasin #serpenttiinimäyräkoiralta, tunsin etten ollut tervetullut sille kanavalle, ainut hyöty minkä tunsin antavani oli statsit mutta ei kukaan ole vielä tullu niitä pyytämään takaisin. Eli heitä ei selvästikkään koskaan ollut kiinnostanut.

Olen tehnyt paheksuntaa olevia asioita tässä viimisen viikon aikana, ne eivät ole sellasia normaaleja mutta minusta ihan kreisejä ja outoja :) kuten galleriairkannu, ollut tuolla vappugospelissa ja siellä sitten Tuiren kanssa jammaillut Juha Tapion tahtiin. Selkääni olisin saanut keneltä tahansa "normaalilta" ihmiseltä. toisaalta missä menee normaalin raja? En ole tuntenut itseäni normaaliksi pitkään aikaan, aina ollut porukan Friikki tai se tampio :)

nyt hymyilyttää. voisi hymyillä vain :) ja myös halittaa, kiitos teille kaikille ystäville ja rakkaille <3

Olen myös kuluneen viikon aikana rakastunut monta kertaa. Sekä taivalliseen että maalliseen. Me olemma Harhan kanssa vain olleet ja tehneet kaikki kreisejä juttuja, muristu ja pidetty mykkäkoulua ja halittu ja nukuttu sylikkäin, se on ehkä parasta mitä mies voi tehdä housuissaan. Kun huomaa että tyttö jota rakastaa tahtoo olla siinä sylissä ja uinahtaa viereen. Ei ole mitään niin ihanaa. Pitää palkata Riika nukkumaan useammin sylissä, siitä tulisi hyvä unilelu jonka nimi olisi sitten pöwwö <3

olen ottanut tavaksi soittaa joka ilta viimeiseksi biisiksi bass'n helenin rukouslaulun, siinä on kaikki mitä voi pyytää. Kiitos teille jotka olette minua kestäneet, anteeksi te joita olen satuttanut, ylistys niille jotka ovat minua auttaneet.

"
Minä rukoilen Herraa
että voisin tahtosi ymmärtää
Minä rukoilen Herraa
että johdat mun elämää
Minä rukoilen Herraa
että siunaat (mun) kaikki rakkaat
Minut näethän Herra
tässä olen taas
"

Tuli tuota viimeistä riviä kirjoittaessa (ei tuota bass'n helenin kertosäette pasteillessa) Pekka Simojoen sanonnan taruksella. En tosin muista tarkkaan mutta yritän.


"Poikani, kohtaat elämässä monenlaisia ihmisiä - tietäviä ja tietämättömiä. Jos kohtaat sellaisen, joka ei tiedä ja tietää, ettei tiedä, hän on lapsi, opeta häntä. Jos tapaat taas sellaisen, joka tietää, mutta ei tiedä,että tietää, valista häntä. Tapaat myös sellaisia, jotka eivät tiedä, mutta eivät tiedä, etteivät tiedä, he ovat typeryksiä, karta heitä. Lopulta kohtaat myös sellaisen, joka tietää ja myös tietää, että tietää, hän on viisas, seuraa häntä."

tämän tosin lainasin netistä suoraan mutta idea on sama. kiitos vielä ja herran rauha olkoon teidän kanssa, ihan niin kuin voimakin :)