lauantaina, heinäkuuta 15, 2006

Miksi minää mokasin?

Tässä sitä junamatka taittuu, eli kun tämä ilmestyy blogiin niin se on jo kirjoitettu ja kirjoittaja on kotona tai jossain emt. Toijala tuntuu olevan seuraava asema.

MInusta tuntuu nykyään siltä että en osaa enkä pysty olemaan mitään, mihin tahansa sitä ryhtyy niin on vain jotain ongelmaa kaiken kanssa, enemmän tai vähemmän. Vaikka miten yrittää niin ei vaan onnistu eikä pysty, tai vaikka pystyisi niin ei vaan osaa. mistä tälläiset taas johtuu? Sitä en tiedä enkä osaa sanoa mutta toivoisi että joku joskus osaisi selittää minulle mikä minä olen ja mihin minun pitää mennä. Jonkun pitää näyttää ovi mihin kävellä, joku joka oikeasti välittää minun kohtalosta ja välittää miten minulle käy. Tiedän yhden joka niin tahtoo tahdä mutta tämä tapahtuu vasta kun kuolen, mutta entä minun maan päällinen vaeltelu? Mikä on minun tarkoitus ja miksi minä olen täällä tai tulen olemaan. En tahtoisi jäädä vain siksi kivaksi pojaksi jota voi pyytää apuun kaikessa mahdollisessa ja mahdottomassa.

Viimeviikot ovat olleet outoja, minä en koskaan ole tahtonut pahaa kellekkään, tai jos olen niin syystä mmutta silti ihmiset tahtoo satuttaa, onko maailma oikeasti näin julma? Pitää tuhota kaikki kaunis ja hieno vain siksi että itse olisi onnellinen kaiken rumuuden ja sodan jaloissa, mitä järkeä on kasvattaa kukkia? Mitä järkeä on edes yrittää. Minusta kannattaa, koska kaiken kaikkiaan maailma on kaunis, siellä on paljon hyvää. nykymaailman mielestä vain kaunista on eri asiat mitä minä näen. Nykyään pidetään rakennuksia ja monumentteja kauniina, mutta miten on luonto? Eikö muka metsä, järvet, tunturit ole sitten kauniita? Mihin voin mennä 50 vuoden päästä nauttimaan metsän rauhasta ja aidosta luonnosta? tai edes puista?

Ehkä viha johtuu juuri siitä? Ihmiset eivät näe enään kuin oman itsensä peilistä keinovalovessassa jossa on muovikukkia. Ihmiset eivät enään tiedä mitä on kaunis luonto, millaista on metsässä. Jos nykyään on extremeä mennä metsään yöksi telttailemaan mukana kaikki mahdollinen elektroniikka ja mukavuudet niin mitä sitten kun niitä ei ole, kun kaikki loppuu niin mitä sitten tapahtuu? Talvella voi myös olla kaunista, metsässä jossa on puhdasta lunta.

Nyt eksyin kirjoittamaan jostain muusta mistä piti, en tiedä. En osaa enään ajatella, olen kadottanut ainuat hyvät kykini auttaa muita ihmisiä. Ehkä olen saanut itse tarpeekseni ja tahdon olla myös onnellinen, ainakin joskus ilman sitä pelkoa että milloin kaikki taas palaa ennalleen. Siihen samaan mitä minun maailma on koko ajan vain ollut, nämä ns. onnellisuuspiikit ovat vain poikkeusta. Kauniit ja sosiaaliset ihmiset eivät edes tiedä mitä on yksinäisyys, eivät edes tiedä millaista voi olla yksinäisen elämä jolloin ei ole ketään kelle puhua, tai vaikka olisi niin niiitä ei kiinnosta ja kun yksinäinen huomaa oikeasti millaisessa nukkekodissa hän asuu, muut asuu, elää, on onnellisia, tekee asioita ja itse on vain siinä tiellä tai sitten on vain "se pakko jolle puhua" ja kertoo siitä miltä ite tuntee niin yht. äkkiä onkin se huonompi ihminen, se jolla on ongelmia jonka voi haukkua maanrakoon hyvillä mielin vain siksi koska se on kivaa ja niin voi tehdä. Toisin sanoen täysin arvoton.

Tästäkin tuli nyt tälläinen avautumisblogi pitkästä aikaa, pelkkää puhdasta avautumista, ehkä näitäkin on ollut vain liian vähän. En ole kirjoittanut kun siltä on tuntunut vaikka niin olisi pitänyt. Ehkä maailma minut muistaa

Jussi

*copy* *paste* *grin*