keskiviikkona, helmikuuta 01, 2006

kello on miljoona

Kuten topikki kertookin niin kello on tosiaan miljoona. 2:22 tarkalleen ja pitäisi olla sieppailemassa zetaa mutta ei saa unta, pää täynnä ajatuksia. Itsestäni, muista, omista ajatuksista, saavutuksista ja siitä mitä helvettiä olen saanut aikaan. Tai lähinnä siitä mitä en ole ja minkä olisin voinut saada.

Minua sanottiin tänään herrasmieheksi, se oli yllättävää. Yleensä miellän vain olemiseni niin että olen vain, autan jos joku haluaa ja olen se pieni minä kuten ennenkin. Mutta miten siitä saa herrasmiehen? Herrasmiehet auttavat naisia kadun yli, laittavat takkinsa vesilammikon päälle, avaavat oven, tervehtivät nostamalla silinterihattuaan, pelastavat ihmisiä pulasta. Itse vain istun sisällä ja irkkaan. Välillä yritän auttaa ihmisiä heidän ongelmissaan puhumalla heille ja kuuntelemalla. Se on se mitä osaan.

Myös sisällä istumalla olen oppinut kirjoittamaan katsomatta näppikseen. Suuria ja mahtavia taitoja minullakin. Ihmiset tulevat ja menevät itse vain jään sivusta katsomaan.

Olen miettinyt tätä minun laumateoriaa, sitä mihin kuulun ja mihin en kuulu. Olen seepra jolla on raidat väärin päin maailmassa jossa on seeproja joilla on raidat oikein päin, sama mutten kuitenkaan sama, erillainen, ellen sanoisi friikki. Ihmiset tekevät piirejä, joissa on pieniä sisäpiirejä ja vähän isompia piirejä. Itse koen itseni monen piirin ulkopuolelle, olen monessa piirissä mutta vain piirin ulkopuolella katsellen sisälle. Välillä joku piiristä kääntää katseensa minuun ja kysyy kuinka voin ja onko mulla hyvä olla, mutta sitten menee takaisin siihen omaan piiriinsä jolloin jostain muusta piiristä huudetaan minua käymään ja sama kierto jatkuu.

Löysin myös jonkinlaisen lääkkeen masennukseen, kun lukee sinfestiä niin tulee iloiseksi. Minä ainakin tulin, tosin en tiedä.. moni ei ymmärrä minun huumoria sitten millään

nooh... jos tämä taas tästä voisi koittaa nukkumista. <3

1 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

jee jere täs moi.

Pistä noitte oikeen väristen seeprojen näköset kledjut päälle nii eiköhä se siit irtoo. Itsepetos on paras petos.

11:27 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home