väsymys

Mä olen vähän väsyny. Päivällä mulla on kaikki hyvin mutta illan tullen talo hiljenee, ihmiset hiljenee, musiikki hiljenee, mörkö sisällä herää ja alkaa kertoa tarinaa minun mokailuista ja saamattomuudesta. Hiljainen kuiskaus toistaa "mementto mori" muista kuolevaisuutesi. En ole jumala enkä tahtoisikaan, haluan olla jotain vähän hienompaa mitä olen, edes vain vähän. Itse en arvosta itseäni lainkaan, olen roska suuressa täydellisyydessä mutta ystäväni yrittävät kertoa minulle että en ole, vaan osa sitä täydellisyyttä omalla täydellisellä tavalla. Ehkä itsekkin uskon siihen jolloin mörkö sisällä herää ja kertoo lisää tarinoita siitä miten olen huono ja miten olen mokannut enkä osannut, en ole mitään enään, olen taas vain roska täydellisyydessä. Koska itse olen täydellinen? tai koska kelpaan itselleni?

Mä olen vain väsynyt, ehkä masennus ja alamäki tulee väsymyksen mukana, mietin pitäisikö mun nukkua, jos vain nukkuisin kauas pois kohti sitä hienoa maailmaa jossa olen täydellinen ja sovin palapeliin. Olenko väärä pala palapelissä? tämä ajatus tuli tässä kirjoittaessa, ehkä nyt on oikea aika miettiä tätä. Pitikö minusta tulla jotain muuta mitä minusta tuli? tipuinko liukuhihnalta väärään palapelipakettiin? Minusta piti tulle sellainen "normaali" joka käy ryyppäämässä muitten amisten joukkoon ja tuntea itseni kuuluvaksi, mutta tipuinkin viisaiden ja täydellisten palapelipakettiin jossa olen täysin erillainen pala kuin muut ja edustan eri kuvaa. Periaatteessa se on hyvä, periaatteessa ei. Usein tuntuu siltä etten vain osaa. Jos olisin osannut olisin tehnyt toisin ja olisin ehkä omastakin mielestä jopa onnellinen? Olenko onnellinen?

Minusta minä olen onnellinen, olen onnellinen monesta asiasta.. eniten onnellisin olen Riikasta, siitä tytöstä joka vain putkahti tähän minun pieneen elämääni ja on nyt se valonnäyttäjä jota olen kaivannut. Mutta eniten minua harmittaa kun valon näyttäjäni on itsekkin on vähän hatara, yritän olla hänelle mahdollisimman hyvä ja vahvistaa häntä niin paljon kuin osaan, jos ei ole muuta keinoa annan sen vähän mitä minussa on jäljellä hänelle.

Olen löytänyt uuden suunnan elämääni, ennen kuljin itään nyt etelään, kohti lämpimiä vesiä ja hulahulatyttöjä, vaikka hulahulatytöt eivät ole pääasia vaan se että saan matkustaa etelään minun rakkaani kanssa ja ihastella sitä kaikkea hänen kanssaan. Uusissa paikoissa on hienoja juttuja, olen alkanut keksittämään, eli chattamaan myarcticin chatissa roolipelit chatissa jota sen käyttäjät kutsuvat keksiksi. En tiedä olenko vielä keksi, en varmaan. siellä pitää olla ja puhua tarpeeksi pitkään että minut hyväksytään joukkoon siihen. Sekin tulee varmasti ajan kanssa.

Tapasin viikonloppuna näitä keksejä, sen jälkeen uskaltauduin osallistumaan chattiinkin, Veera sanoi niitä ihmisiä pelottaviksi vaikka minusta ne olivat oikein mukavia ja hienoja herrasmiehiä. Itse vain voisi yrittää olla sellainen edes joskus kavereille. Olen masennuksilla ja avautumisilla piinannut heitä niin paljon, mitenköhän ne jaksavat katsoa vielä minua? en tiedä, en tiedä paljoa muutakaan.

Huomasin hienon asian, jos pidän läppäriä sylissä niin jalat alkavat hikoilemaan
"hienoja asioita" olen lähes ylpeä.

Lopetampa tämän jaarittelun, minun pitää vain uskoa edelleen kahteen rakkauteeni, Riikaan ja siihen setään tuolla ylhäällä. Näiden kahden avulla pysyn kunnossa ja ehjänä. Ehkä joskus löydän sen palapelin mihin minun piti kuulua

Pitää alkaa kirjoittamaan useammin, vaikka olen huono kirjoittamaan näitä.

T: Jussi the winer

ps. kiitos ystäville ja rakkaille. terapia laulaa
"jos sinulla on ystäviä ne eivät häviä
etkait pelkää nähdä kuka on mitä?
jos sinulla on ystäviä ne kyllä välittää
sano suoraan jos teet tyhmyyksiä
se on vastuu lähimmäisestä"

<3