kirjoitan

Näin lapsi tulee taas ja kirjoittaa.. tunteistaan, ajatuksistaan, päivistään, elämästään.

Miksi elämästä pitää kirjoittaa? eikö me voitaisi vain pitää kaikki omina tietoina? miksi lapsi on itsetuhoinen? onko sellaista kuin oma elämä?

Pitäisikö meidän kaikkien vain olla omassa pienessä kuoressa ja olla välittämättä. Mulle sanotaan monesti että "älä siitä välitä" kun joku sanoo mulle pahasti. Mutta eikö se tarkoita että pitäisi olla välittämättä monesta ihmisestä? entäs jos joku sanoo hyvin? jos senkin jättää välittämättä kun luulee että se sanotaan pahasti?

Kello on kohta kolme ja minua väsyttää ja on vähän paha olla. ajatukset pyörivät mielessä, en saisi nukuttua. pakko kirjoittaa pitkästä aikaa tänne, olisi pitänyt kirjoittaa jo kauan sitten. Viimeviikon olin leirillä siellä en pystynyt mutta nyt olisin voinu koko kuluneet viikon kirjoittaa mutten tehnyt sitä? miksen? jotkut ovat kehuneet kirjoituksiani, vaikka minusta ne on vain minun sormien naputusta ruudulle jotka kertoo ajatuksistani. Tänne on helpompi kirjoittaa kuin esimerkiksi irkkiin, irkissä ihmiset alkaa auttamaan ja kertomaan miten hyvä olen, yrittävät saada paremmalle tuuleelle. Se on hienoa että on sellaisia ihmisiä. mitä jos heitä olisi? olisi minua? Sen olen huomannut että elän toisten kautta. Minun oma henkilökohtainen elämä on pientä ja tylsää, asun tynnyrissä johon tulee nettijohto. Koitan tähystää maailmaa täältä ja oppia tunnistamaan mikä on oikein. Onko sellaista kuin oikein? mikä on väärin?

Minä koitan elää tavallani. Se ei häiritse ketään, kukaan ei tule sanomaan että se on väärin, kukaan ei hauku sen perään, kukaan ei myöskään kadehdi sitä. Saan olla rauhassa itseni kanssa. Joskus otan ylilyöntejä, pientä kipinää elämästä, mutta elän vain omalla tavallani, miten minusta on oikein, Uskoa heppuun tuolla ylhäällä ja olla vain minä, sekö on minun suurin synti?

Mietittiin irkissä mitä on synti, tulimme tulokseen että synti on asioita joita katuu. Jolloin seurastamme löytyi synnittömiä. He olivat viisaita ihmisiä, paljon viisaampia kuin minä. He ovat myös ihmisiä jotka auttavat minua oman elämäni kanssa, yrittävät kertoa että se on suurempaa kuin se on. Olenko minä sitten vain niin sokea etten näe sitä? vai tyhmä? jolloin olen huonompi elämäni kanssa. Milloin on hyvä ihminen? onko täysiraittius oikea tie? minusta ei kerrota galleriassa "se hyppi sen pullon kanssa siellä" hävettää joskus itseäkin käydä perjantai iltana kun muut ostaa olutta niin minä ostan kokista. "kuka ei kuulu joukkoon" "-se nörtti ja elämätönpoika torpanmäeltä" se on vain minun elämääni ja minun ajatuksia. joku voisi arvostaa niitä, minä en.. olen sokea.

The Rainilla on biisi nimeltä sokea. voisin soittaa sen seuraavaksi, se on hieno biisi. minä arvostan tätä bändiä, moni ei. ns. omassa piirissä se on suosittu mutta kuka tahansa ulkopuolinen haukkuu bändin ja myös koko musiikkilajin. minä en, sekin kuuluu elämääni.

Miksi minä hoen koko ajan elämästäni? minulla on kaikki hyvin, on tyttöystävä, olen saanut pidettyä itseni kurissa, en juo, polta kiroile(kauheasti) osaan kirjoittaa, on jonkinlainen koulutus, kavereita. miksi minä muka hajoaisin sisältä? mun pitäisi olla vahva, olla leijona joka vain karjuisi mennessään *roaar* mutta en vain ole, olen vain pieni. hauras sisältä, koko ajan minusta hajoaa enemmän ja enemmän. milloin säryn lopullisesti, seuraavasta halauksesta? seuraavasta pususta? seuraavasta potkusta? seuraavasta pahasta sanasta?

Miksi ihmiset luulee että olen vahva? miksi ihmiset kuvittelevat että minuun ei satu jos minulle sanoo pahasti? Hajoan jo melkein kun ei sanota.

Huomaattekote hyvä lukija saman minkä minä huomasin jo pari treadia sitten? kyselen paljon. paljon avonaisia kysymyksiä joihin koitan vastata huonolla menestyksellä. pitäisi alkaa ruveta miettiä oikeita. hienoja asioita, sellaisia joista tulee monille hyvä mieli.

Milloin olin ylpeä itsestäni?
Vastasin tämän päivän puolella sellaiseen ketjuviestikyselyyn jossa oli kysymys "luotatko itseesi" vastasin siihen että en, koska itsetunto ei ole moneen vuoteen ollut edes siedettävällä tasolla. vähän matkaa niin kysymykseksi tuli "milloin joit viimeksi niin paljon ettet seuraavana päivänä muistanut mitään" tähän pystyin nolona mutta myös vähän ylpeänä vastamaan "en koskaan, en ole koskaan ollut edes humalassa" se oli hieno hetki. harva muu osaa sitä arvostaa, mutta pystyn itse. silloin muistan että olen ehkä kuitenkin hyvä ihminen, en mitenkään muitten yläpuolella mutta saavuttanut itse jotain hienoa, jotain mitä moni muu ei ole pystynyt. Jotain hyvää saanut itse aikaa ilman muitten apua, kerran elämässäni olen ihan pienessä hiprakassa ollut, mutta sitäkin kadun nyt, sitä ei voinut missään määrin sanoa humalatilaksi, se oli tunnin sisällä kokonaan poissa.

olin viikon partioleirillä, siellä opin uusia asioita, siellä tuli paljon sekavia tunteita. välillä tunsin vihaa, riittämättömyyttä, kulissiksi mutta myös hienoksi, taitavaksi, tarpeelliseksi, ihmiseksi. kävi mielessä paljon miettimistä, että olen vain se tyyppi joka on yli 18 vuotias että saa jonkun LPKJ:ksi. eli vain nimi paperilla. hassua, tästä en osaa enään kirjoittaa? minun mieleni on täysin muuttunut. en ole kirjoittanut vasta kuin 20 minuuttia yhteensä, kirjoittaminen auttaa selvästi, pitää useammin olla mukana ja kirjoittaa.

voisin näin lopuksi vetää vielä yhteenvedon:
Vaikka olen pieni ja turha ja minun elämäni on kaikkea muuta kuin hieno ja mielenkiintoinen olen suunnilleen onnellinen, minulla on kavereita, tyttöystävä, ihmisiä jotka kuuntelee, ihmisiä jotka tahtoo lohduttaa kun on vaikeaa. itse yrittää myös lohduttaa muita kun niillä on vaikeaa. en aina siihen pysty mutta yritän. pelkästään näiden ystävien vuoksi pitäisi yrittää olla onnellinen, mutta en osaa. olen heikko ihminen ja hyvin hauras. Minun ehkä olisi pitänyt mennä hoitoon jo kauan sitten mutten mennyt. Veera aina minua uhkaili hoidolla mutta ei koskaan vienyt. Jutta myös mainitsi että minulla on vakavia ongelmia. minä en ole koskaan sitä tuntenut. että olisi ongelma. Minä olen vain elänyt tynnyrissä johon tulee nettijohto